Yleiskaavoitus

Yleiskaava on kunnan yleispiirteinen maankäytön suunnitelma. Sen tehtävänä on yhdyskunnan eri toimintojen, kuten asutuksen, palvelujen ja työpaikkojen sekä virkistysalueiden sijoittaminen ja niiden välisten yhteyksien järjestäminen. Yleiskaava ohjaa asemakaavojen laatimista ja muuta yksityiskohtaisempaa suunnittelua. 

Yleiskaava voi koskea koko kuntaa tai sen tiettyä osa-aluetta, jolloin sitä kutsutaan osayleiskaavaksi. Kaava esitetään kartalla, ja siihen liittyy kaavamerkinnät ja -määräykset sekä selostus. Yleiskaavan sisältövaatimuksista säädetään maankäyttö- ja rakennuslaissa. 

Tietoa kaavoitustilanteesta ja vireillä olevista kaavahankkeista saa Seutulantalon palvelupisteestä ja kaavoituskatsauksesta. 

Aiheeseen liittyviä uutisia

Arvonlisäveron alennus ei muuta Järvenpään sisäisen bussiliikenteen lippujen hintoja

Vuodenvaihteessa henkilökuljetusten arvonlisäverokanta laskee 14 prosentista 13,5 prosenttiin. Muutoksesta huolimatta Järvenpään sisäisen bussiliikenteen liput säilyvät kuluttajille nykyhinnoissaan.

22.12.2025
Kadut ja liikenne
Järvenpää ja poliisi vahvistavat kaupunkiturvallisuutta kameravalvonnalla 

Järvenpään kaupunki ja Itä-Uudenmaan poliisilaitos ottavat käyttöön uuden digitaalisen kameravalvontajärjestelmän, joka tukee poliisin työtä ja lisää turvallisuutta erityisesti keskustan alueilla. 

22.12.2025
Asuminen ja ympäristö
Hae kioskipaikkaa Järvenpään kaupungin yleisille alueille 

Järvenpään kaupungin omistamille puisto- ja katualueille voi hakea kioskipaikkaa Lupapiste-palvelussa. Kesäkauden 2026 kioskipaikkojen hakuaika päättyy 15.2.2026. Paikat myönnetään hakemusten perusteella. 

19.12.2025
Asuminen ja ympäristö
Rantapuiston kioskipaikkojen haku on auki huutokaupat.com-palvelussa 

Kioskipaikat vuokrataan huutokaupalla kolmessa eri paikassa Rantapuiston alueella. Vuokra-aika alkaa huhtikuussa 2026. 

19.12.2025
Asuminen ja ympäristö
Lisää uutisia
Tahdotko jakaa jutun? Se käy kätevästi tästä!